top of page

Edustusjoukkueelle merkittäviä jatkosopimuksia kaudelle 2022

Päivitetty: 6. jouluk. 2021

Joutsenlauman toiminnan yhtiöittäminen saatiin maaliin marraskuun alkupuolella, ja tätä myötä myös taustalla käytyjä neuvotteluita nykyisen joukkueen jatkosopimuksista saatiin vietyä suurimmalta osin maaliin.


"Heti alusta saakka meille oli selvää, että joukkueessa on erittäin hyvä ja kilpailukykyinen runko kasassa. Ensisijainen fokus onkin ollut sen sitouttamisessa projektiin ja tässä on onnistuttu. Pelaajat ovat olleet todella mielissään yhtiöittämisen tuomasta lisätavoitteellisuudesta ja tulevista vahvistuksista pelaajistoon. Näillä nyt julkaistavilla ja vielä edessä olevilla jatkosopimuksilla, sekä jo sovituilla tulevilla vahvistuksilla saamme seuraavien kahden viikon aikana käytännössä ensi kauden joukkueen pitkälti kasaan. Tämä antaa meille erinomaiset lähtökohdat kauteen valmistautumiseen", SalPan taustayhtiö Swan Business & Sports Oy:n toimitusjohtaja Tero Karinti iloitsee.

Halusimme ehdottomasti pitää joukkueen olemassa olevan rungon mahdollisimman pitkälti kasassa, koska näemme pelaajissa potentiaalia vieläkin parempaan. Olen uutena päävalmentajana erittäin iloinen, että nyt nimen pahviin laittaneet pelaajat ovat mukana projektissa, ja vielä on muutama jatkosopimus viimeistelyä vaille valmiina myös. Näiden olemassa olevien sopimuspelaajien jatko on todella tärkeää myös jatkuvuuden kannalta", joukkueen päävalmentajana aloittava Tero Suonperä kertoo.

Viime kauden joukkueesta jatkosopimuksen ovat tässä vaiheessa allekirjoittaneet:


Iku Leino - Il Capitano!


”One more year”, vai kenties vielä muutama…? Kapteeni jatkaa myös nousuprojektin peräsimessä!

  • Olen yllättynyt siitä kuinka innoissaan sitä odottaa jo tulevaa kautta! Toiminta on nostettu taas uudelle tasolle, joukkueen tavoite on selkeä, ja toiminta vaikuttaa jo nyt sen mukaiselta. Tällaista steppiä eteenpäin konkarikin on odottanut. Onneksi kotona vaimo ymmärtää kuinka paljon tästä hommasta tykkään, kiitos siitä. Vielä kun saadaan lisää salolaisia katsomoon auttamaan Joutsenet liitoon niin kaudesta tulee hieno!

Joni Rahila, maalivahti

On todella tyytyväiset fiilikset, että kanssani haluttiin jatkaa tämän nousuprojektin tiimoilta. Ensikauden odotukset ovat henkilökohtaisesti korkeat ja tottakai uusien tuulien takia odottavainen fiilis on myös treenien osalta. Viime viikonlopun leiriviikonloppu oli hyvä, näki uusia kasvoja staffissa sekä pelaajien puolella. Henkilökohtaisesti odotan, että ensi kaudella saataisiin peleihin mökki täyteen, nyt kun ollaan entistä kovemmin tavoittein liikkeellä!


Jami Siirtola, keskikenttä

Todella hyvä fiilis! Viihdyn tosi hyvin Salossa ja olen siksi tyytyväinen jatkosopimuksesta. Odotankin innolla tätä projektia! Henkilökohtaisesti odotan, että saan itsestäni mahdollisimman paljon irti ja sitä kautta pystyn olemaan paras versio itsestäni kentällä ja pukukopissa. Joukkueena tietysti ainoa tavoite on nousu pelaten hyvää futista. Yhtiöittäminen on tuonut pukukoppiinkin uutta virtaa, ja itse olen tähän mennessä ainakin tosi tyytyväinen siihen mitä olen nähnyt. Tuntuu siltä, että oikeasti tähän projektiin panostetaan ja tullut todella hyvä fiilis siitä. Toivon että myös salolaiset katsojat ottaisivat projektista kopin ja tulisivat paikan päälle kannustamaan, se varmasti auttaisi nousun tavoittelussa!


Niko Leskelä, keskikenttä

Hieno fiilis, että päästiin sopimukseen jatkosta, mukava jatkaa hommia hyvässä ympäristössä! Omat odotukset ensi kaudesta ovat korkealla, ja uskon kaikkien taustalla tapahtuvien muutosten vain tukevan omia ja joukkueen tulevaisuuden tavoitteita. Leiriviikonloppu meni kokonaisuudessaan hyvin ja oli mukava päästä jo hommiin uuden valmennuksen kanssa!


Mikke Louhela

Tottakai on erittäin hyvät fiilikset jatkosopimuksesta ja oli myös alusta asti itselläni tiedossa, että haluan SalPassa jatkaa. Tavoitteena tulee olla ääneenkin lausuttu Ykköseen nousu ja uskon, että uuden projektin myötä seuran toimintaa saadaan entistäkin ammattimaisemmaksi ja nousutavoite sitä kautta täysin realistiseksi!


Jason Madingu

Olen tosi iloinen, että saan jatkaa tässä hyvässä seurassa ja joukkueessa. En malta odottaa, että päästään pelaamaan ja pääsen antamaan kaikkeni niin treeneissä kuin peleissäkin, ja tätä kautta voin auttaa joukkuetta niin paljon kun pystyn nousutavoitteessa!


Muista sopimuspelaajista ensi vuonna ovat mukana myös Pekka Mattila, Niko Vuorela, Blend Miftari ja Otto Rautiainen. Herrojen kommentteja luvassa vielä myöhemmin! Lisäksi muutama jatkosopimus on vielä parhaillaan työn alla.


Joukkueeseen on tulossa myös luonnollista liikehdintää ulospäin, mutta myös vastaavasti erittäin kovia signauksia sisään päin. Näistä molemmista lisätietoa luvassa vielä tällä viikolla!


bottom of page