top of page

Kirvelevä tappio Turussa, pääosissa Johnin pää

Varsinais-Suomen derbyn pisteet jäivät Turkuun TPS:n voittaessa pelin 2-1 (0-1). Pelistä jäi harvinaisen runsaasti jossiteltavaa ja jonkinlaista jälkipyykkiä puidaan joka tapauksessa alkuviikon aikana.


Ottelun puhuttavin ja urheilun kannalta ikävä tilanne nähtiin toisella jaksolla 66 minuutilla 1-1 tilanteessa. Michael John blokkasi päällään TPS:n laukauksen, muutaman sekunnin empimisen jälkeen erotuomari Lassi Siukkola päätti puhaltaa tilanteesta pilkun sekä suoran punaisen kortin Johnille. Pilkun laukoi maaliin Alhaji Gero, vaikka SalPan maalivahti Tatu Österlund olikin hienosti mukana ja pääsi vetoon väliin. Torjunnan osuma ei ollut ihan riittävä ja Geron veto pomppasi maalin kattoon.


Miesalivoimalle tuossa tilanteessa joutunut SalPa teki sen minkä pystyi, ja saikin muutamia tilanteita luotua TPS:n maalille. Näitä yksittäisiä tilanteita lukuunottamatta ottelun hallinta oli TPS:llä.


Kelataan hetkeksi ottelun alkuun ja tapahtumiin ennen ulosajoa. Pelin ensimmäisellä jaksolla SalPa oli täysin vastaantulija. TPS piti palloa lähes omanaan. Isännät eivät saaneet kuitenkaan huippuvaarallisia paikkoja koko jakson aikana ja SalPan oman alueen puolustus oli tiivistä. TPS saattoi pelata ehkä kauden parhaan jaksonsa, mutta samalla SalPa paikka paikoin heikoimman vastaavan. Vaikeuksissa oltiin etenkin keskikentällä, jonka läpi TPS pääsi turhan helposti eikä tilanteisiin menty riittävällä kovuudella ja asenteella. SalPa ei montaa kertaa todellisuudessa saanut palloa itselleen siten että olisi voinut rauhoittaa tilanteen tai edetä yli keskikentän. TPS:n maalin taakse asetettu highlight kameralle tallentuikin lähinnä muutama lokin lento ja TPS-maalivahti Jere Koposen yksinäisiä lämmittelyliikkeitä.


SalPa sai muutaman terävän vastahyökkäyksen, mutta vaarallisia tilanteita näistäkään ei syntynyt. Lisäajalla kuitenkin vastoin kaikkia todennäköisyyksiä SalPa sai kulman josta John viimeisteli puskemalla täysin omista korkeuksistaan upeasti. Veritakselle lähteneet parisataa SalPa-kannattajaa repesivät riemuun. TPS:n pelaajat protestoivat vahvasti maalia, mutta erotuomarin päätös oli selkeä eikä tilanteessa ollut rikettä.


Vaikka TPS pääsi tasoittamaan ottelun 62 minuutilla Jesper Karlssonin maalilla, oli toisen jakson alku SalPalta hieman ensimmäistä terävämpi. Oli muodostumassa aito trilleri ja huikea taistelu voitosta. Tällä kertaa nähtiin kuitenkin urheilun varsin raaka puoli ja tietyt inhimilliset elementit jotka voivat muuttaa hetkessä pelin kulkua.


Ottelun jälkeen nähtiin vielä yksi (tai kaksi) punaista korttia kun SalPan päävalmentaja Tero Suonperä yritti käydä keskustelua virheestä ja varmistaa että tuomarit katsovat videon ennen raportin kirjoittamista. Tilannetta se ei muuttaisi, mutta Johnin suoran punaisen myötä tulevaan automaattiseen kahden pelin pelikieltoon se vaikuttaisi suuresti. Tätä Suonperän lähestymistä ei katsottu hyvällä vaan tilanteesta nousi punainen kortti. Tästä hämmentyneenä allekirjoittaneelta pääsi muutama ruma sana josta kortti nousi myös minun suuntaan. Sivuhuomiona tosin, että en ollut ottelun pöytäkirjassa joten tätä "korttia" ei luonnollisesti näy tilastoissa. Suonperä on siis sivussa keskiviikkona Suomen Cupin pelistä toimitsijakiellon vuoksi. Vetovastuussa hänen pitäisikin olla jälleen sunnuntaina kun sarjan vahvasti aloittanut MP saapuu Saloon. Erotuomari Siukkola välitti joukkueelle ottelun jälkeen viestiä jossa pahoitteli tilannetta ja myönsi virheen tapahtuneeksi, lisäksi tämä oli kirjattu raporttiin joka toivottavasti suoraan sellaisenaan vaikuttaa Johnin pelikieltoon. Tästä iso kiitos ja hatunnosto tuomarikopin suuntaan - tämä oli juuri se mitä Suonperäkin halusi.


Ohessa linkki pelin lehdistötilaisuuteen, jonka alussa Tero Suonperän mietteet pelistä ja kovasti puhuttaneista tapahtumista:

https://www.youtube.com/watch?v=acqB957r5P4


Joukkueen katseet on nyt jo siirretty tulevaan viikkoon, joka pitää sisällään Suomen Cupin 5. kierroksen pelin keskiviikkona Espoossa Hoogee:tä vastaan sekä Ykkösen kotipelin sunnuntaina MP:tä vastaan. Parannettavaa jäi ja luvassa on tästä kaikesta sisuuntunut SalPa.


Sarjatilanne SalPan osalta on edelleen hyvä tappiosta huolimatta. Kuudes sija tasaisessa sarjassa on edelleen seitsemän ottelun jälkeen positiivisen puolella.


Ottelutilastot:

https://tulospalvelu.palloliitto.fi/match/2847973/lineups





433 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki
bottom of page