Huomenna lauantaina SalPa matkustaa Vantaan Myyrmäen jalkapallostadionille. Peli on samalla kotijoukkue VJS:n 50v juhlapeli, joten luvassa on todennäköisesti melko suuri yleisö sekä muuta karnevaalia. Salostakin paikan päälle matkustaa ainakin pieni SalPa-ryhmä.
VJS on tällä hetkellä pari pistettä putoamisviivan alapuolella, mutta kuten kauden mittaan on opittu sarjataulukkoon ei kannata tuijottaa. Käytännössä mikä tahansa joukkue voi voittaa kenet tahansa. B-lohkosta putoaa kolmoseen tämän kauden jälkeen kolme joukkuetta, ja tämä on rehellisesti sanottuna epäreilua. Perusteluita tälle löytäisi toki enemmänkin, mutta tässä kaksi oleellisinta: lohkon yleistaso on äärettömän kova ja jos ei lasketa sarjajumbo KaaPoa mukaan on putoamisviivan alapuoliset joukkueet sellaisessa pistetahdissa, että niillä oltaisiin helposti sarjan puolivälissä muissa lohkoissa.
Vaikka SalPa on kuntopuntarin kärkijoukkue ja vain pisteen perässä ykköspaikasta niin huominen peli ei missään nimessä tule olemaan ylikävely. VJS:ää vastaan ei myöskään ole yksinkertaisesti varaa esimerkiksi Kaarinassa nähdyn kaltaiseen peliin, jossa paketti ei ollut kasassa juuri lainkaan.
- VJS on aina todella arvoituksellinen joukkue monellakin tapaa. Pitää saada keskikenttä haltuun ja olla pallollisia, SalPan päävalmentaja Tero Suonperä kommentoi nopeasti perjantain harjoitusten yhteydessä.
Arvoituksellisuutta lisää hieman se, että VJS on vahvistunut (tai vahvistumassa) uusilla pelaajilla joiden peliluvista ei vielä kirjoitushetkellä ollut täyttä varmuutta. SalPan joukkue ja sapluuna sen sijaan on löytynyt askel askeleelta. Pelissä on toki edelleen, Honka peliä lukuunottamatta, vaikeita hetkiä jotka ilmenevät hosumisena, ajoittaisena ryntäilynä joka taas johtaa herpaantumiseen pois pelisuunnitelmasta. Tämä toki lienee myös inhimillistä ja kuuluu urheiluun.
SalPa lähtee peliin hyvistä asemista jatkamaan piikkipaikan metsästystä. Edes kärkipelaaja Elmo Heinosen korttitilin täyttyminen viime pelissä ja tämän pelin lepääminen pelikiellossa ei aiheuta pahemmin harmaita hiuksia. John Fagerström on pelannut äärimmäisen vahvasti alusta sakka, edelleen jopa parantaen peli peliltä. Samalla hyökkäyspäähän saatiin laajuutta Otto Lehtisalon myötä.
- Olen viihtynyt tosi hyvin SalPassa. On ollut hienoa nähdä että että yleisömäärät on kasvaneet ja tunnelma muutenkin positiivista. Meillä on hyvä joukkue ja kova luotto tähän meidän tekemiseen, fiilis joukkueessa on erittäin hyvä. Huomiseen peliin pitää lähteä taas keskittyneesti ja olla valmis tekemään työtä alusta loppuun. Palloa pitää myös pystyä pitämään, Fagerstöm pohti pelin alla.
Sen lisäksi, että Fagerström on tehnyt kauden kahdeksassa pelissä neljä maalia (joista kolme edellisessä kolmessa pelissä) hän on ollut mukana syöttäjänä tai muussa tärkeässä roolissa todella monessa maalissa. Huomenna tavoitteena on kuuleman mukaan jatkaa maaliputkea.
Huomenna, jos koska, kannattaa suunnata viettämään iltaa Vantaalle!
VJS - SalPa
Myyrmäen jalkapallostadion, Vantaa
klo 19.00
Sarjataulukkoon:
Comments