top of page

Joutsenlauma liiti jatkoon Suomen Cupissa!

Salon Palloilijoiden kausi sai voitokkaan alun, kun joukkue otti 7.4.2022 pelatussa Suomen Cupin ottelussa 2-1 vierasvoiton ÅIFK:sta.


Talvisessa lumipyryssä pelattu ottelu lähti liikkeelle Joutsenlauman totaalisella dominoinnilla. Tiivistä ja matalaa puolustusblokkia yllä pitänyt kotijoukkue oli jatkuvan pyörityksen kohteena, kun SalPa haki reikiä puolustuslinjasta aktiivisen prässin ja hyökkäyspelin yhdistelmällä. ÅIFK ei ensimmäisellä jaksolla päässytkään käytännössä yhteenkään kunnon hyökkäykseen saatikka maalipaikkaan.


SalPalla oli ensimmäisellä puoliajalla jo mahdollisuutensa mennä ottelussa johtoon, mutta Elmo Heinosen hyvästä paikasta ohi mennyttä puskua ja yhtä tolppalaukausta lähemmäs Joutsenlauma ei päässyt.


Toinen puoliaika käynnistyi samanlaisella SalPan hallinnalla mihin ensimmäinen loppui. Joukkue tuhlaili kuitenkin useamman hyvän maalipaikan ja ÅIFK:n maali näytti kirotulta.


58. peliminuutilla SalPan penkillä pääsi ilo irti, kun joukkue siirtyi vihdoin ansaittuun johtoon. Erinomaisesti koko ottelun oikean laitahyökkääjän paikalla uurastanut Jami Siirtola antoi puolen kentän tuntumasta oivaltavan pitkän syötän pystyjuoksun tehneelle Elmo Heinoselle. "Kiskon Batistuta" suojasi hyvin palloa kahden puolustajan ahdistamana ja laukoi pallon varmasti ohi vastaan tulleen maalivahdin.


Vapauttava maali antoi itseluottamusta joukkueelle, ja tämä näkyi entistä kovempana prässinä ja pelitempona yltyvästä lumisateesta huolimatta. Ensiesiintymisensä kilpailullisessa ottelussa tehneet Taye Taiwo ja Joonas Meura olivat 2-0 osuman arkkitehdit 66. peliminuutin kohdalla. Tunnetusti maailmanluokan vasemman jalan omaava Taiwo antoi kovan kulmapotkun maalille ja etutolpalle juossut Meura puski pallon vastustamattomasti maaliin.


Turvallisen tuntuisessa johtoasemassa kävi niinkuin usein saattaa käydä. SalPan tempo laski ja pelaajille tuli toistuvia virheitä puolustuspään pelaamisessa, mikä puolestaan sytytti pienen toivonliekin ÅIFK:n leirissä. Pelin painopiste siirtyi turhaan SalPan päätyyn ja viimeiset 15 minuuttia ottelusta olivatkin varsin sekavaa palloilua puolin ja toisin.


Peli sai uuden käänteen 78. peliminuutilla, kun ÅIFK sai kavennusmaalin kulmapotkusta. Vapaasti puskupaikkaan päässyt ÅIFK:n Mäki-Arvela ei erehtynyt, vaan puski pallon voimalla ohi voimattoman Joni Rahilan.


Kotijoukkue sai maalista luonnollisesti uutta virtaa, ja SalPan peli puolestaan muuttui hermostuneeksi ja virhealttiiksi. Kotijoukkue saikin pari hyvää maalipaikkaa, mutta SalPan onneksi Joni Rahila oli mies paikallaan ja huono viimeistely kotijoukkueen toimesta pelastivat SalPan.


Joukkueen päävalmentaja Tero Suonperä oli ottelun jälkeen tyytyväinen voitosta, mutta samaan aikaan kaksijakoisessa tunnelmissa.


"Ensimmäiset 75 minuuttia olivat meiltä aivan loistavaa jalkapalloa ja 2-0 suorastaan mairitteli vastustajaa. Sitten teimme muutaman huolimattoman yksilösuorituksen ja vastustaja kavensi käytännössä ensimmäisestä paikastaan. Loppu olikin sitten tosi hankala, mutta onneksi voitettiin. ÅIFK oli kovaa puolustava ja hankala vastustaja, kuten ennakkoon osasimme odottaakin. Pelissä oli siis todella paljon hyvää ja peli kulki parhaimmillaan aivan fantastisesti. Tarvitsemme vain lisää tehokkuutta maalipaikoissa ja samaan aikaan myös huolellisuutta johtoasemassa pelaamiseen. Voittaminen on kuitenkin pääasia ja on mahtavaa, että Cup-junamme jatkaa matkaansa", päävalmentaja analysoi.


Suomen Cupin seuraava kierros pelataan toukokuun alussa. Ilmoitamme tarkasta ajankohdasta ja vastustajasta heti niiden selvittyä.

354 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki
bottom of page