top of page

Kova kotijoukkue Jaro Joutsenlaumaa vastaan lauantaina

Joutsenlauma suuntaa lauantaina Ykkösen alemman loppusarjan ensimmäiseen vieraspeliin Perämeren rannikolle Pietarsaareen. Isäntäjoukkue FF Jaro on yksi suomifutiksen perinneseuroja. Se on pelannut pääsarjaa niin 90-luvulla kuin pitkään 2000-luvulla aina 2015 saakka. Tämän jälkeen Jaro on totuttu näkemään Ykkösen paremmalla puoliskolla, itse asiassa yleisin sijoitus seuralla kuluvan Ykkösen ajanjakson ajalta on kolmas. Tänäkin vuonna asiantuntijat povasivat Pietarsaaren ylpeyttä poikkeuksetta ylempään loppusarjaan. Toisin kuitenkin kävi ja Jaro saa taistella sarjapaikasta kynsin hampain loppuun saakka.


Panoksia Pietarsaaressa riittää. Perinteet velvoittavat ja kaupungissa kauan haaveiltu jalkapallostadion lähtee vihdoin viimen rakentumaan kun valitukset saatiin hylättyä. Lienee sanomattakin selvää, ettei uusi tuleva Ykkönen ole se sarjataso jolla Jaron odotetaan pelaavan.


Jaro onkin saanut kammettua itsensä putoamisviivan yläpuolelle ja on tällä hetkellä itse asiassa jopa alemman loppusarjan kuntopuntarin ykkösenä. Suurin osa Jaron pisteistä on tullut kotiyleisön edessä, vierassaldo ei olekaan kovin mairitteleva. Kolmisen viikkoa sitten SalPa ryöpytti Salossa Jaron 3-0, mutta nyt kirjaimellisesti on edessä uusi eri peli.


SalPa aloitti alemman loppusarjan heikolla esityksellä JJK:ta vastaan viikko sitten Salossa. Loppulukemat 2-2 olivat, etenkin lisäajalla syntyneen tasoitusmaalin takia, pettymys salolaisille.


- JJK peli on käsitelty hyvässä vuorovaikutuksessa pelaajien kanssa. Nyt kaksi peliä ollaan vähän varastettu meidän joukkueen pääperiaatteista. Täytyy aina muistaa pelata omilla vahvuuksilla ja pitää ne mielessä koko ajan. Tuo on nyt jo historiaa ja katseet käännetty tiukasti eteenpäin. Viikko on kaikkineen sujunut tosi hyvin. Treenit on tehty pitkää pelimatkaa sekä tulevaa peliruuhkaa (kolme peliä kahdeksan päivän sisään) ajatellen. Määrästä otettu vähän pois ja panostettu laatuun, SalPan päävalmentaja Tero Suonperä toteaa juuri ennen normaalista aikaistettujen viimeistelytreenien alkua.


- Jaro on hyvä joukkue joka otti juuri KPV:stä derbyvoiton. Odotan hyvää matsia, pelissä on rutkasti panoksia. Me halutaan vahvistaa seitsemättä sijaa ja Jaro karistaa putoamisviivaa. Viimeksi pelattiin heitä vastaan omilla vahvuuksillamme. Puolustettiin tiiviisti, se tuotti hyvää hyökkäyspeliä ja toi positiivisen tuloksen. Kun pelataan näin eikä luisteta siitä niin lopputulos on varmasti positiivinen seuraus siitä työstä mitä tehdään, hän jatkaa.


SalPan bussi lähtee huomenna aamusta seitsemän pintaan liikkeelle, takaisin Salossa joukkue on niihin aikoihin kuin paikallisissa jouttoloissa näytetään valomerkkiä.


FF Jaro - SalPA

La 23.9. klo 16.00


Ruutu livelähteys:


Tulosseuranta:










Comments


bottom of page