Kuuden pisteen veljestaisto Salossa
SalPa palaa kotiyleisön eteen Salo-Volley perjataina Eläinklinikka EHYT:in isännöimään otteluun Käpylän Palloa (KäPa) vastaan. Peli alkaa klo 18.30 ja pelin jälkeen onkin mainio sauma siirtyä Volleyn festarialueelle jossa bändit aloittavat pian loppuvihellyksen jälkeen.
Viime viikonloppuna ansaitusti voittokantaan palannut SalPa aikoo jatkaa samalla tiellä. KäPa tulee tähänkin joukkueiden kohtaamiseen takanaan erikoinen peli. Keväällä SJK Akatemia voitti KäPan Seinäjoella 5-3, nyt samat joukkueet pelasivat 4-4- tasapelin Helsingissä. KäPan kauteen onkin mahtunut useampi isomaalinen ottelu ja vaihtelut pelien välillä ovat olleet varsin suuria. KäPa on myös tämän johdosta päästänyt sarjassa selkeästi eniten maaleja, itse asiassa peräti 12 maalia enemmän kuin seuraavana tuossa tilastossa olevat FF Jaro ja JJK.
Huominen on molemmille joukkueille jälleen kerran tärkeä, lähes taas se kuuden pisteen ottelu josta ennen JJK-peliä puhuttiin. KäPa on tällä hetkellä putoajan paikalla sijalla 10 kolme pistettä kahdeksantena olevan SalPan takana. Voitolla SalPa kasvattaisi eron kuuteen ennen perussarjan loppurutistusta.
Kaikilla joukkueilla on perussarjaa jäljellä tällä hetkellä kuuden pelin verran, takana on siis 15 kierrosta. Jäljellä olevista peleistä SalPa saa pelata neljä kotiyleisön edessä. Sarjassa käydään mielenkiintoisia kamppailuita monellakin tapaa. Ylä- ja alaloppusarjan paikoista käydään vielä kova kilpailu vaikka neljän kärki onkin hieman karussa, silti vähintään 1-2 alaloppusarjan paikkaa on vielä jaossa. SalPan ero ylempään loppusarjaan on vain kuusi pistettä. Toisessa päässä haetaan sarjanousua, toisessa pyritään välttämään putoamista.
Sarjatilanteen lisäksi huomenna nähdään Salossa kentällä mahdollisesti kaksi veljesparia. SalPan Jakosten lisäksi Jesse Huhtalan veli Roope Huhtala pelaa KäPa:ssa. Huhtalan veljesparista Jesse veti viimeksi pidemmän korren mättäen kolme maalia KäPa:n verkkoon. Samankaltainen niskalenkki on kuuleman mukaan hakusessa. Huhtalan välisessä maalitilastossa Jesse johtaa kuudella maalilla, topparina häärivä Roope on tosin pelipaikan huomioiden vähintään kunnioitettavasti vain maalin päässä.
- Tosi hyvä treeniviikko taas takana ja kova taistelu pelipaikoista. Odotan tiukkaa ja tasaista peliä jossa lopulta 3 pistettä jää Saloon. Meidän vahvuuksia on kokemus ja fyysisyys. Näiden asioiden pitää näkyä kentällä voitettuina kaksinkamppailuina ja viisaina ratkaisuna pallollisena, Jesse Huhtala pohtii.
Sarjataulukko- ja tilastot: https://tulospalvelu.palloliitto.fi/team/60487/info
SalPa-KäPa
Pe 21.7. klo 18.30
Salon urheilupuisto, Kanari Areena
Liput portilta 12€/8€/ alle 16v ilmaiseksi
Portit auki 17.30
