top of page

Lauantaina kirjoitetaan uutta historiaa

Ylihuomenna päättyy lopullisesti yksi suomalaisen jalkapalloiluhistorian pisimmistä kilpasarjojen "korpivaelluksista" kun Salossa nähdään 21 vuoden tauon jälkeen jalkapallon Ykköstä. Ottelun alun jälkeen kirjoitetaan uutta lehteä jalkapallohistoriaan. Korpivaellus (viitaten Kakkosessa pelaamiseen) saattaa kuulostaa rajulta termiltä, etenkin kun ottaa huomioon Kakkosen urheilullisen tason, mutta samaan aikaan ero Ykköseen on suuri millä tahansa mittarilla. Sarjanousukaan ei koskaan ole itsestäänselvyys tai tuo ikuista onnea. Tämän jotkut Salossa muistavat vieläkin erittäin hyvin.


Lauantaina Someron Säästöpankin isännöimässä SalPan Ykkösen avauspelissä Saloon vieraaksi saapuu Järvenpään Palloseura (JäPS), joka sijoittui viime kauden Ykkösessä kuudenneksi, jääden vain neljän pisteen päähän Ykkösen nousukarsintapeleistä. Täksi kaudeksi JäPS on ennakoitu laajasti nimenomaan sarjan ylempään puoliskoon, jopa taistelemaan nousukarsintapaikoista. Preseason Järvenpäässä on sujunut ainakin tulosten valossa mukavasti, kirkkaimpana kruununa Ykköscupin voitto. Seuran virallinen tavoitekin on taistella sijoista 1-4. Viime kaudesta melko paljon muuttunut JäPS on siis äärettömän kova vastus sarja-avaukseen.


Myös kotijoukkueen preseason on ollut vähintäänkin vakuuttava, ellei ihan kiitettävää anna niin vähintään vahva hyvä. Laajaa rinkiä on peluutettu ennakkoluulottomasti ja jokaisella pelaajalla on pelituntumaa riittävästi. Ainoa ikävä asia onkin päävalmentaja Tero Suonperän parin viikon takainen lievä aivoinfarkti, josta toipuminen on onneksi edennyt hyvin ja vauhdilla.


- Joukkue on käsitellyt asian todella hyvin mielestäni ja jokainen ymmärtää tilanteen. Pelaajat sekä kapteenisto ovat astuneet esiin kantamaan vastuuta. Oikeastaan jos tällainen tosi ikävä asia nyt piti joskus tapahtua niin puhtaasti joukkueen kannalta tämä oli se paras hetki siihen, sillä Suonperä tuo kaiken muun lisäksi valtavasti energiaa joukkueeseen ja se on nyt pois, mutta sarjan avaus antaa itsessään hurjasti energiaa sekä positiivista fiilistä joukkueelle, pääkäskijänä Suonperän poissaollessa toimiva valmentaja Teemu Kesänen analysoi tilannetta.


- Meillä on ylipäänsä ollut erittäin hyvä ja paineeton tila tässä kaiken kaikkiaan, hän jatkaa.


Siinä missä harjoituspelien perusteella SalPa jatkaa viime kauden vahvuuksillaan on JäPS muuttunut hieman enemmän pallonhallintaa painottavaksi joukkueeksi. Se miten pelit ja taktiikat muuttuvat tai elävät kun kausi käynnistyy jää nähtäväksi. Lauantaina on joka tapauksessa luvassa kova taistelu kolmesta pisteestä ja lähtökohtana on että pisteet jäävät Saloon.


Tulethan paikalle kannustamaan SalPaa ja todistamaan tätä historiallista palloiluhetkeä Salossa. Näitä pelejä muistellaan pitkään, joten ei kannata jäädä kotiin. Kaiken kukkuraksi otteluisäntä Someron Säästöpankki on luvannut tarjota ottelun kahvit kaikille (maks 500 annosta) joten sinun ei tarvitse kuin ostaa pullat ja suolaiset itse.


Tulethan ajoissa paikalle & suosi ennakkolippua jos mahdollista - käytössä vain yksi lippuportti.


Lue myös aiemmin julkaistu tapahtumainfo:


Sekä kausi-info:


Varaa liput ennakkoon ja vältä jonotus:



SalPa - JäPS

La 15.4. klo 16.00

Salon urheilupuisto, tekonurmi / Kanari Areena

Liput 12€ / 8€ / alle 16v ilmaiseksi




Yorumlar


bottom of page