SalPan kasvatti Olli Jakonen palaa loppukauden ajaksi lainasopimuksen turvin Saloon Veikkausliigaseura FC Interistä. Hyökkääjä Jakonen pelasi SalPassa viimeksi kaudella 2020, jonka jälkeen hän on edustanut Ykkösessä EIF:ä ja TPS:ää. Maaliverkot ovat heiluneet kaikissa seuroissa hyvään tahtiin. Viime kaudella 23-vuotias Jakonen viimeisteli TPS-paidassa 11 osumaa Ykkösessä.
Jakonen solmi syksyllä kahden vuoden sopimuksen Interiin. Alkuvuosi oli loukkaantumisten sävyttämää joka osaltaan vaikeutti läpi lyöntiä kivikovaan Interin kokoonpanoon. Peliminuutit toistaiseksi ovatkin tulleet Suomen Cupissa, Liigacupissa ja Interin reservissä. Mies on täydessä pelikunnossa ja uhkuu peli- ja näytönhaluja.
Siirtoikkuna ei ole vielä auki, joten Jakonen on ensimmäistä kertaa käytettävissä SalPan kokoonpanossa 15.7. JJK-SalPa pelissä.
- Jokainen Ykkösen joukkue kaipaa maalintekoon leveitä hartioita. Ollin tulo antaa lisää tukea ja tottakai myös kilpailua hyökkäykseen, ja samalla variaatioita pelaamiseen. Ollista oli tietojemme mukaan kiinnostunut moni SalPaa perinteisempi Ykkösen seura, joten tottakai olemme iloisia että saimme "oman pojan" kotiin, SalPan taustayhtiön toimitusjohtaja Tero Karinti iloitsee.
- Siirto antaa Ollille myös mahdollisuuden palata viime kauden kaltaiseen vireeseen tutussa ympäristössä ja laadukkaassa sarjassa. Kiitämme Interin valmennusta ja johtoa hyvästä yhteistyöstä tämän siirron osalta, Karinti jatkaa.
Lainasopimuksen myötä onkin mahdollista nähdä Jakosen veljekset Olli ja Oskari ensi kertaa samassa joukkueessa kilpauran aikana. Sopeutuminen tuttuun ympäristöön isovelvjen valvovan silmän alla käy nopeasti ja Olli onkin jo nähty SalPan treeneissä. Tämän myötä myös huoltaja Jussi Mäki saa joukkueeseen hänen oman kaikkien aikojen suosikkipelaajansa, joten koppiharmonia vähintäänkin säilyy ennallaan.
- Olli tuo meille nälkää, kokemusta ja vaihtoehtoja. Hänellä on hyviä maalimääriä edellisiltä kausilta ja tiedetään aika tarkkaan mitä hänestä saadaan. Tottakai on samaan aikaan hienoa saada joukkueen oma kasvatti pelaamaan kotiyleisön eteen Ykkösessä, SalPan päävalmentaja Tero Suonperä analysoi.
Lämpimästi tervetuloa Saloon Olli!
Comments