top of page
Writer's pictureTuukka Kahila

SalPa-päivä huipentuu rannikkoderbyyn

Lauantaina vietetään Salon urheilupuistossa SalPa-päivää joka huipentuu tänä vuonna poikkeuksellisen upeaan tapahtumaan. Ohjelmaa on aamusta klo 9.00 alkaen Salon urheilupuistossa ja päivä huipentuu klo 16.00 alkavaan ja Ravintola Kanarin isännöimään Ykkösen rannikkoderbyyn SalPa-EIF.


EIF on pelannut Ykkösessä kaudesta 2015 lähtien ja vakiinnuttanut asemansa sarjassa. Tavoitteeksi onkin asetettu nousu Veikkausliigaan. Viime kaudella lopullinen sarjasijoitus oli 4. ja EIF on ollut varsin tuttu näky jopa sarjan piikkipaikalla viime vuosien aikana. Vielä veto ei ole riittänyt koko kautta ja nähtäväksi siis jää mihin saakka se tällä kaudella riittää.


Osa salolaisista muistaa kuinka eteläisestä naapurista Raaseporista tuli jo Kakkosen matseihin parisataa EIF:n kannattajaa. Nyt voidaankin odottaa että Ykkösen kärkikamppailua varten Saloon saapuu helposti yli 300 jalkapallon ystävää Raaseporista.


- Odotan tiukkaa peliä ja voittoa luonnollisesti, sekä tietysti sitä että yleisöä saapuu hyvin paikalle. Paikallispeli ja samalla Ykkösen kärkipeli, aika herkkua salolaisille tarjolla. Vastus on tottakai todella kova. EIF on hyvä joukku jossa on hyviä yksilöitä, kyllä siellä on kovin satsattu tähän kauteen, SalPan päävalmentaja Tero Suonperä pohtii tulevaa.


KäPa pelin jälkeen Suonperä toivoi jopa 1500 katsojaa Salon keskuskentälle tulevaan EIF peliin. Tähän on toki mahdollisuuksia, mutta etenkin se tuhannen katsojan maaginen raja voisi hyvinkin mennä rikki jo toistamiseen tämän kauden aikana. Melkoista aikaa Salon jalkapalloilussa eletään. Tämänhetkisen tiedon mukaan SalPan kannattajaryhmä rumpuineen on tulossa paikan päälle, joten tunnelma sen kuin nousee keskuskentällä auringon lämmön kanssa samaan tahtiin.


SalPa pelasi Suomen Cupin neljännellä kierroksella tiistaina EIF/2 vastaan Tammisaaren keskuskentällä. Puhdas pakkopullamainen 2-0 voitto Saloon varsin poikkeavalla kokoonpanolla. Ottelu oli paikka paikoin melko kuuma ja kovaotteinen. Etenkin ensimmäisen puoliajan salliva tuomarilinja oli omiaan nostattamaan tunteita pintaan. Onneksi lopulta pahimmilta ylilyönneiltä vältyttiin ja käteen jäi muutama "läheltä piti" -tyyppinen tilanne.


EIF puolestaan voitti cupin pelissä keskiviikkona KaaPon 4-1. Molemmat joukkueet käyttivät rotaatiota cupissa, joten päivän ero otteluissa ei varmasti näy kummankaan otteissa lauantaina.


Rannikkoderbyyn astelee siis kaksi hyvin kauden aloittanutta joukkuetta, jotka ovat sarjassa tasapisteissä sijoilla 3 ja 4. SalPa on edellä paremman maalisuhteen johdosta. Sarjakakkonen MP on kahden pisteen päässä ja ainoa tappioton joukkue Gnistan kolmen pisteen päässä. SalPa ja EIF kohtasivat jo alkuvuodesta Ykköscupissa, tällöin Tammisaaren keskuskentällä pelattiin maaliton 0-0 tasapeli.


- EIF on taitava ja ehdottomasti sarjan kärkijoukkueita. Meidän pitää olla alusta saakka valmiina pelaamaan. Uskon että jos pelaamme omilla vahvuuksillamme ja olemme kärsivällisiä niin luomme riittävästi maalintekotilanteita voittoon, Ykkösen maalipörssin kärkinimi Jesse Huhtala analysoi.


Joutsenlauma on harvinaisen kovassa lennossa, näitä tapahtumia ei kannata jättää väliin.


- Kaksi hyvää joukkuetta on vastakkain, mutta voittoa ja positiivisia fiiliksiä jälleen halutaan tarjota kotiyleisölle, Suonperä summaa.



SalPa - EIF

La 20.5. klo 16.00

Portit auki 15.00

Liput 12€ / 8€ / alle 16v ilmaiseksi


Tule ajoissa paikalle, jotta vältyt jonoilta.


Liput ennakkoon Ticketmasterilta:




Comments


bottom of page