Dominoiva SalPa jyräsi JäPS:in
SalPan matka Ykkösessä alkoi vakuuttavalla tavalla kotiyleisön edessä lauantaina tuulisessa, mutta aurinkoisessa Salon urheilupuistossa. Ansaittu 2-1 voitto kärkikahinoihin ennakoidusta, taannoin Ykköscupin voittaneesta, Järvenpään Palloseurasta toikin lähes ennennäkemättömän hyvän fiiliksen salolaiskannattajille. Myös joukkueessa otettiin voitto vastaan luonnollisesti iloiten.
- Fantastinen fiilis, upea suoritus pelaajilta. Loistava ensimmäinen jakso, toisen jakson alku vähän hankala mutta saatiin paketti kasaan ja kairattiin se voitto sieltä. En ennen pelin alkua ihan noin dominoivaa esitystä osannut odotaa vaikka luottavaisn mielin oltiinkin. Äijillä oli kyllä kova asenne ja työnteko tapissa, SalPan valmennusvastuuta toistaiseksi pitävä Teemu Kesänen iloitsi.
- Peli meni varsin pelikirjan ja suunnitelman mukaan. Tarkoitus oli tosin olla vähän kontrolloidummin pallon kanssa, mutta tuuli oli tässä merkittävä tekijä ja tilanne hieman muuttui. Oli hyvä päätös Meuralta alkaa toimittaa palloa pidemmälle, JäPS-puolustajat eivät oikein päässeet näihin palloihin mukaan, hän jatkaa.
Kotijoukkue olikin luonut jo pelin alkuminuuttien aikana muutaman varsin makoisan maalipaikan, eikä JäPS päässyt tästä pesukoneesta kuivausrumpua pidemmälle ensimmäisellä puolikkaalla.
Huippukokki Henri Alen kutsui taannoin Saloa Suomen Los Angelesiksi, eilen eräs Ruutu-katsoja hämmästeli pelin taustalla näkyvää "vuorista" maisemaa ja vertasi näkymää Italiaan. Taustalla näkyvää Pahkavuori ei ihan yllä Dolomiittien korkeuteen, joten aluetta voitaneen kutsua vaikka siis Suomen Beverly Hillsiksi. Eilinen maalitykki tuli asuu kuitenkin Mököistenmäestä, joka tässä kontekstissa lienee sitten vaikkapa Hollywood Hills. Kaksi maalia viimeistellyt Jesse Huhtala on pakko nostaa esiin, vaikka koko joukkue voitti yhdessä.
- Jos puhutaan tästä joukkueen työteliäisyydestä niin Jesse kuvastaa sitä todella hyvin. Ahkera ja ärhäkkä, kova tekemään työtä ja olen todella iloinen hänen puolestaan. Hän on ollut treeneissä todella hyvä jo pitkään mutta isosti maalihanat eivät vielä preseasonilla auenneet, Kesänen kehuu.
Ensimmäinen maali syntyi kun Huhtala siivosi Elmo Heinosen potkun jälkeisen irtopallon verkkoon, toinen maali oli Roope Pyyskäsen laukauksen jatko maaliin. Kärkipari Heinonen - Huhtala vaikuttaakin varsin mukavalta yhdistelmältä ja sopivasti toisiaan täydentävältä parilta. Kun muistetaan että kentälle eilen vaihdosta tuli vielä hiljattain joukkueeseen liittynyt Albijon Muzaci niin tilanne vaikuttaa suorastaan kutkuttavalta.
Kesänen oli nostanut, lähes ikuisuusaiheeksi nousseeksi, wingbackeiksi Oskari Jakosen ja Mikael Anttilan. Kumpikin suoriutui vieraalla pelipaikalla vähintään kiitettävästi. Nähtäväksi jää tuleeko kokeilusta jotain pysyvämpää. Toki valinnat tehtiin osin pakoitettuna tai yllättäen, koko preseasonin ajan joukkueen parhaana pelaajana nähty Walid Abdelali oli sivussa eilisestä pelistä.
Keskikentän herra ja hidalgo oli Mikke Louhela, joka jatkoi siitä mihin Kakkosessa jäi. Ilmeisesti sarjatasosta huolimatta Louhela pelaa sen kärkitasolla. Oli jälleen ilo nähdä, että vaihdot toivat aidosti voimaa kentälle ja taso ei laske tippaakaan vaihtojen myötä. Ja vieläpä sitä jäi niitä jätkiä vaihtoon jotka olisivat yhtä hyvin pystyneet pelaamaan vaikka jopa avauksessa.
Näistä asetelmista on hyvä jatkaa ja lähteä valmistautumaan ensi viikkoon ja ensimmäiseen vieraspeliin SJK Akatemiaa vastaan. SJK Akatemia voitti eilisessä avauspelissään FF Jaron, jota monet ovat ennakoineet jopa nousukahinoihin, joten edessä on iso peli.
Kiitos eiliselle runsaslukuisalle yleisölle. 465 katsojaa todisti avausvoittoa ja Ykkösen alkua. Paljoa enempää teitä ei varakentälle saisi mahtumaankaan. Seuraava kotipeli pelataan HIFK:ta vastaan 29.4. ja Suomen parhaan urheilupuiston kenttämestarit ovat luvanneet että silloin päästään yläkentälle. Vaikkei uusi aurinkokatsomo ole vielä tuolloin toimitettuna Saloon, saadaan silti kapasiteetti sekä palvelut nostettua huomattavasti varakenttää korkeammalle tasolle. HIFK:n mukana tulee useampi sata Stadin Kingiä (HIFK:n kannattajaryhmän nimi) joten nähdään todennäköisesti jotain sellaista mitä salolaisessa jalkapalloilussa ei ole koskaan nähty. Yleisöä odotetaan paikalle toista tuhatta, joten kannattaa varata liput heti kun ne tulevat myyntiin (ensi viikon alussa).
Ottelutilastot:
https://tulospalvelu.palloliitto.fi/match/2847936/lineups
Ottelun kohokohdat, video:
https://www.ruutu.fi/video/4327296
