top of page
Tero Karinti

Tatu Österlund Joutsenlauman maalivahdiksi

Testijaksolla SalPassa vaikuttanut Tatu Österlund on solminut seuran kanssa suoran kaksivuotisen sopimuksen. Kokemusta niin Ykkösestä kuin Kakkosestakin omaava Österlund vakuutti nopeasti joukkueen valmennusjohdon osaamisellaan.


- Tatu vakuutti tryout-jaksolla ja osoitti olevansa erittäin hyvä vahvistus meille. Hän on ikäisekseen kokenut, mutta hänessä on silti edelleen paljon potentiaalia kehittyä entistä paremmaksi maalivahdiksi. Upea juttu, että saimme hänen kanssaan kahden vuoden sopimuksen. Tässä kohtasivat sekä seuran, että pelaajan halu. Joukkuetta kasataan pitkäjänteisesti ja tämä sopimus oli hyvä osoitus, että pelaajat kokevat SalPan hyväksi paikaksi kehittyä ja haluavat olla osa prosessiamme, päävalmentaja Tero Suonperä kertoo.




Myös seuran johtoportaassa oltiin Österlundin sopimuksesta mielissään. Edustusjoukkueen taustayhtiö Swan Business & Sports Oy:n toimitusjohtaja Tero Karinti kertoo neuvotteluiden kestäneen hetken, mutta sujuneen koko ajan hyvässä hengessä.


- Vakuutuimme hyvin nopeasti Tatun kyvyistä. Neuvottelut olivat käynnissä jo hyvän matkaa ennen HIFK-treenipeliä, mutta viimeistään siinä hän osoitti muillekin olevansa kovan tason maalivahti. Hän soveltuu myös luonteeltaan ja persoonaltaan erinomaisesti toisen maalivahtimme Joni Rahilan pariksi kisaamaan ykkösvahdin paikasta. Saimme yhdessä Tatun ja yhteistyökumppaniyrityksen kanssa rakennettua hyvän yhdistelmän joka yhdistää päivätyön ja panostamisen täysillä jalkapalloon, ja tätä kautta mahdollisti Tatun muutttamisen Jyväskylästä Varsinais-Suomeen. Meille on tärkeää, että pelaajat ovat sitoutuneita SalPan projektiin ja haluammekin tehdä pidempiä sopimuksia kuin yksivuotisia. Tatun omakin halu sitoutua kaksivuotiseen sopimukseen oli avainasemassa tämän diilin toteutumisessa, Karinti avaa siirron taustoja.


Itse pelaaja on myös luonnollisesti mielissään uudesta haasteesta ja mahdollisuudesta liittyä yhteen Kakkosen puhutuimmista joukkueista.


- Kiinnostuin SalPasta kun kuulin käynnissä olevasta tavoitteellisesta projektista. Parin tutun pelaajan sinne siirtyminen herätti kiinnostusta lisää, ja tottakai valmennuksen ja seuran kiinnostus itseäni kohtaan olivat myös merkittävä asia itselleni. Testijaksolla havaitsin heti, että kasassa on hyvä porukka johon oli helppoa tulla mukaan. Minut otettiin heti tosi hyvin vastaan. Tuntuu, että joukkueen tekeminen on todella hyvällä tasolla ja parantunut koko ajan mitä pidemmälle yhteinen aika meni, Österlund iloitsee.


Tuleva arki uudessa seurassa näyttäytyy testijakson perusteella uudelle maalivahdille valoisana.


- Pelaajat, taustat ja kaikki tekeminen on laadukasta. Henkilökohtaisesti haluan pelata mahdollisimman paljon ja näyttää että oma tasoni on vielä korkeammalla. Kollektiivisesti tavoitteena on tottakai nousu, ja antaa seuralle ja kaupungille ylpeyden aihetta, Österlund jatkaa.


Tervetuloa Saloon, Tatu!


P.S. Onko kausikortti vielä hankkimatta? Osta kausarisi nyt osoitteesta joutsenlauma.fi/kausikortti ja voit voittaa uuden kotipelipaidan koko joukkueen nimmareilla varustettuna!



Comments


bottom of page