Tehokas MuSa rankaisi paikoistaan
SalPa teki eilen paluun kotiyleisön eteen ja keskuskentän nurmelle Growhow Agencyn isännöimässä pelissä Musaa vastaan. Ottelun lähtökohdat olivat erittäin kiinnostavat sarjan ollessa äärimmäisen tasainen.
Yleisö näki tapahtuma- ja maalirikkaan ottelun, joka päättyi vieraiden suvereeniin 1-4 (1-2) voittoon. Jos alkukaudesta MuSa on onnistunut luomaan maalipaikkoja, mutta viimeistely on ollut huonoa niin eilen joukkue hyöydynsi maalipaikat äärettömän tehokkaasti ja kylmänviileästi.
SalPa siirtyi 10 minuutin kohdalla 1-0 johtoon Oskari Jakosen upealla maalilla: nopea kuljetus jonka päätteeksi veto alanurkkaan. Pallollinen peli oli tähän asti, sekä tämän jälkeen, hyvällä tasolla ja paikalla olleiden yli 350 katsojan odotukset nousivat entisestään. Pallolliseen peliin tarttui myös Salon Seudun Sanomien haastattelussa SalPan päävalmentaja Tero Suonperä:
– Pallollinen pelimme oli hyvää, mutta jos päästät neljä maalia, et voi jalkapallopeliä voittaa, vaikka pelaisit pallolla kuinka hyvin tahansa, Suonperä summasi.
Kovin kauaa johtoasemasta ei saatu nauttia. MuSan kanadalainen keskikenttäpelaaja Jordan Faria otti porilaiset reppuselkäänsä ja teki 19 minuutin kohdalla tasoituksen sekä 30 minuutin kohdalla johto- ja voittomaalin.
Toista jaksoa ei ehditty pelaamaan kuin reilu 5 minuttia kun MuSa siirtyi jo ratkaisevan oloiseen 3-1 johtoon Jussi-Pekka Rämän maalilla. Tilanteen pisti alkuun, kukas muukaan, Jordan Faria keskityksellään. Jos 3-1 maali ei vielä ollut ratkaiseva, oli 57 minuutin tapahtumat viimeistään niitä. SalPan hyökkääjä John Fagerstörm protestoi näyttävin elein ja kovaäänisesti tilannetta jossa häntä rikottiin, mutta pilli ei soinut. Protestoinnin seurauksena sen sijaan pilli soi ja nousi keltainen kortti. Fagerström oli ottanut jo yhden kortin 18 minuutin kohdalla joten tästä seurasi punainen kortti ja ulosajo.
Pallonhallinta säilyi vajaanakin kotijoukkueella, mutta tilanne oli melko toivoton eikä vaarallisia tilanteita käytännössä saatu aikaiseksi.
– Sarja on edelleen todella tasainen. 1-2 voittoa, niin ollaan taas ihan siellä missä haluamme. Pelissä on paljon hyviä aihioita ja näitä pitää vain toteuttaa entistä paremmin. Ei laiteta päätä pensaaseen, Suonperä teroitti.
Sitä sanotaan, että tulos ei valehtele, mutta vaikka päässä olisikin sinivalkoiset lasit niin voi hyvällä omalla tunnolla sanoa, että tällä kertaa se tulos tuntuisi ainakin hieman kiertävän totuutta. Pallollinen peli meni SalPalle, maalipaikatkin jakautuivat varsin tasaisesti. Toisaalta kuten päävalmentajakin totesi niin jos päästää neljä omiin on mahdoton voittaa pelejä.
SalPan pelaamisessa onkin todella paljon hyvää. On hyviä aihioita ja vahvuuksia, mutta toisaalta etenkin puolustuspäässä tulee edelleen liikaa pieniä mustia hetkiä jolloin esimerkiksi kakkospallot unohtuvat tai ne hävitään. Puolustuksen osalta on muistettava, että tähänkin joukkueella on olemassa lääke ja keinot. Kolmen perättäisen voiton aikana puolustus oli äärettömän tiivis. Toisena asiana on pakko nostaa kissa pöydälle: SalPan korttiherkkyys rasittaa ja vaikuttaa pitkässä juoksussa peliin. Eilen korttitilien täyttymisen takia sivussa olivat Niko Leskelä ja Ronias Yacoob, seuraavana huilaa John Fagerström. Eilenkin kortit menivät SalPa 5 Musa 1.
Tappiosta huolimatta SalPa jatkaa sarjassa neljännellä sijalla. Pisteen perässä ja yhden ottelun vähemmän pelanneena niskaan hengittävät FC Jazz ja FC Honka/Akatemia.
Seuraavat kolme peliä ovat äärettömän kiinnostavia, näistä kaksi saadaan pelata Salossa kotiyleisön edessä:
LA 26.7. Ilves-Kissat - SalPa
LA 23.7. SalPa - TaMu
LA 30.7. SalPa - HJK Klubi 04
Kovia pelejä tulossa - kotipeleissä tarvitaan kaikkien tuki!
Tarkemmat ottelutilastot:
https://tulospalvelu.palloliitto.fi/match/2389085/lineups
