Uutta läpimurtopelaajaa etsimässä - Menestystarinat SalPa Training Camp käynnistyy

SalPan historiallinen kausi 2022 päättyi 21 vuoden odotuksen jälkeen nousujuhliin.

Näistä juhlista on kuitenkin jo palattu arkeen, ja tulevan Miesten Ykkösen kauden joukkueen kasaaminen on aloitettu jo hetki sitten.


SalPa jatkaa viime vuodesta totutulla linjalla joukkueen kasaamisessa. Tulevat testipelaajat katsastetaan ensimmäisen kerran 19.-20.11.2022 leiriviikonlopussa, joka tänä vuonna kulkee hyvinkin osuvan yhteistyökumppanin nimissä. Menestystarinat Training Camp pyrkii löytämään runsaslukuisesti testipelaajien joukosta sen seuraavan Michael Johnin, Joonas Meuran tai Elmo Heinosen, eli seuraavan salolaisen jalkapallon menestystarinan!


- Viikonlopun ympärille kasattu Menestystarinat Training Camp palvelee tarkoituksellaan paitsi seuraa, niin myös testipelaajia. Me saamme yhden viikonlopun aikana kattavan katsauksen tarjolla olevista pelaajista. Pelaajat puolestaan pääsevät näkemään tiiviissä viikonlopussa millaiseen ympäristöön, seuraan ja arvomaailmaan he olisivat tulossa. Jos ja kun niin pelilliset kuin henkisetkin asiat natsaavat molemmin puolin, niin silloin meillä on käsissämme potentiaalinen läpimurtopelaaja, SalPan taustayhtiö Swan Business & Sports Oy:n toimitusjohtaja Tero Karinti valottaa leirin taustoja.


- Leirin omainen testitapahtuma on hyvä happotesti myös valmennukselle ja olemassa oleville sopimuspelaajille. Meidän tulee hyvin tiiviissä aikataulussa pystyä poimimaan joukosta juuri ne pelaajat, joilla on meille eniten annettavaa ja joiden uraa juuri SalPa pystyy parhaiten tukemaan. Samalla myös vanhat sopimuspelaajamme pääsevät antamaan oman näkemyksensä uusista kokelaista niin pelillisesti kuin henkiseltä puolelta. Joukkuekemia kantoi meidät maaliin saakka viime kaudella, ja sitä haluamme vaalia myös tulevaa Ykkösen kautta silmällä pitäen. Siksi myös kokeneempien pelaajiemme arvio uusista pelaajista on arvokasta, SalPan päävalmentaja Tero Suonperä kertoo.


Leiri on avoin katsojille, eli kaikki kiinnostuneet ovat tervetulleita seuraamaan uusien ja vanhojen pelaajien edesottamuksia. Leiri järjestetään Salon urheilupuiston tekonurmikentällä.


Leirin aikataulu 19.-20.11.2022:


La 19.11.

Kokoontuminen klo 9.30 edarin koppiin (Salon urheilutalo)

Treeni 1. klo 10-11.

Lounastauko 11-13.30

Kokoontuminen 2 treeniin klo 13.30.

Treeni 2. 14-15.30.


Su 20.11.

Kokoontuminen klo 9.30.

Treeni klo 10-11.15


Menestystarinat Training Camp osa II tapahtuu samoilla askelmerkeillä 3.-4.12.2022.


Tervetuloa seuraamaan SalPan seuraavan läpimurtopelaajan etsintää!



386 views0 comments