Lauantaina jatketaan kotipelin tunnelmassa! Kyseessä on sarjan kärki- ja huippupelin lisäksi historiallinen teemapeli, joka rakentuu SalPan Voi Hyvin! -kampanjan ympärille. Lauantainen peli on lähtölaukaisu kampanjaan joka tulee jatkumaan aina 2023 kevääseen saakka.
Voi hyvin!-kampanja on SalPan ja kampanjan yhteistyökumppaneiden teko lasten ja nuorten henkisen hyvinvoinnin kasvattamiseksi ja varmistamiseksi. SalPa Business & Sports Oy:n toimitusjohtaja Tero Karinti avaa kampanjan julkistustilaisuuden yhteydessä kuvatulla tällä videolla lisää mistä on kyse.
SalPa pelaa teemapelin uniikeilla paidoilla, jotka huutokaupataan myöhemmin. Huutokaupan tuotto lahjoitetaan lyhentämättömänä Salon kriisikeskus Etapin toimintaan. Voi Hyvin! -kampanjan hyvinvointikumppanina onkin MIELI Salon mielenterveysseura ry. Voit tutustua tähän tärkeään toimijaan pelissä ja samalla istahtaa sekä hengähtää hetken Huolituolissa. Tulethan mukaan peliin, tutustumaan ja tukemaan tärkeää teemaa. Otathan mukaan läheisesikin.
Voi hyvin! -kampanja on mahdollista kampanjan yhteistyökumppaneiden ansiosta.
Otteluennakko: SalPa - HJK Klubi 04
Lauantaina Saloon saapuva HJK Klubi 04 on jaetulla sarjan kärkisijalla, mutta SalPa vaanii huipputasaisessa sarjassa vain kolmen pisteen päässä. Suomessa ylivertaisilla resursseilla pyörivän HJK:n reservijoukkue pelasi Ykkösessä vielä viime kaudella. Putoamisen Kakkoseen olisi pelastanut vain yksi voitto lisää pitkässä sarjassa. Putoamiset ja nousut ovat tosin Klubille tuttuja - hissiliike Ykkösen ja Kakkosen välillä on jatkunut jo pidempään eikä joukkue ole onnistunut vakiinnuttamaan sarjatasoaan.
- Aina hyvillä fiiliksillä kun pääsee Klubia vastaan pelaamaan! Etenkin nyt kun saadaan pelata kotona, odotettavissa todella hieno peli. Joukkueessa vallitsee hyvä itseluottamus ja henki. Me kaikki odotamme lauantaita innolla, toivotaan että saadaan taas kuten viimeksi se 12 kenttäpelaaja yleisöstä. Se tuo energiaa ja voimaa. Tehdään taas kaikki yhdessä hyvä ja positiivinen tapahtuma, SalPan päävalmentaja Tero Suonperä pohtii ja kutsuu samalla yleisöä paikalle.
Kuntopuntari viimeisen viiden pelin otannalla joukkueilla näyttää tasaiselta. Kumpikin on kerännyt seitsemän pistettä. Klubi kärsi pari viikkoa sitten Hämeenlinnassa peräti 4-0 tappion ja sama tahti miltei jatkui viime viikonlopun kotipelissä Ilves-Kissoja vastaan. Ilves-Kissat johti ottelua vielä 68 minuutin kohdalla 4-1. Klubi esitti kuitenkin hurjan nousun ja ottelu päättyi lopulta 4-4 lukemiin. Tasapeli oli sarjan tasaisuuden sekä SalPan kannalta ehkä juuri se paras lopputulos. SalPa on hivuttautunut kohti kärkeä viime kierroksilla: kolme kierrosta sitten ero kärkeen oli seitsemän pistettä.
- Meillä mennään päivä ja viikko kerrallaan eteenpäin. Tekeminen on parantunut ja paranee jatkuvasti koko joukkueella, Suonperä vielä jatkaa.
HJK:n pelaajia on totuttu näkemään eri syistä, lähinnä pelituntumaa hakemassa tai loukkaantumisista toipumassa, Klubin rosterissa. Pari viime peliä Klubissa on pelannut esimerkiksi Riku Riski, aiemmin tällä kaudella myös esimerkiksi Janne Saksela ja Pyry Soiri ovat esintyneeet Kakkosen peleissä. Rosterispekulaatiot olisivat varmasti vahvempia, mikäli Ilves-Kissat numerot olisivat jääneet 68 minuutin kohdalla voimaan. Toisaalta HJK on pelannut tällä viikolla jo Champions Leaguen karsintaa Tsekeissä ja jatkaa kotoista Veikkausliigaa lauantaina. Onkin siis melko varmaa että Klubi tulee melko vakiintuneella taitavalla kokoonpanollaan Saloon.
- Klubi on erittäin pallotaitava joukkue ja he liikuttavat palloa nopeasti. Meidän täytyy puolustaa yhtenäisesti ja hyödyntää meidän maalipaikat. Aiemmassa kohtaamisessa pelasimme hyvin ensimmäisen puoliajan. Emme antaneet Klubille maalipaikkoja kun taas me loimme niitä meidän vastahyökkäyksien avulla. Nyt meidän on pelattava koko peli yhtä hyvin niin, meillä on kaikki mahdollisuudet voittaa, SalPan puolustaja Jonatan Guseff sanoo.
Odotettavissa on jälleen upea ilta Salon urheilupuistossa. Viime viikon TamU peliä seurasi kauden 465 katsojaa, joka on kauden ennätysyleisö. Hyvän asian edestä tämä ennätys voitaisiin rikkoa jo nyt tulevana lauantaina.
SalPa - HJK Klubi 04
klo 17.00
Salon urheilupuisto
Liput 8€ / 5€
Osta lippu kätevästi ennakkoon Ticketmasterilta:
Comments