top of page

Cup-glamouria Porin urheilukeskuksessa

Suomen Cup potkaistaan käyntiin SalPan osalta huomenna. Kolmannen kierroksen arpa heitti vastustajaksi viime kauden päätteeksi Kolmoseen pudonneen MuSan Porista. Sääntöjen mukaan vielä kolmannella kierroksella alemman sarjatason joukkue saa kotipelin, joten bussi suunnataan pikavuorona huomenna Salosta Poriin. Seuraavilla kierroksilla arpa määrittää myös kotijoukkueen. Tämän kierroksen arvonnassa SalPa olisikin voittanut kotiedun mikäli vastaustaja olisi tullut Ykkösestä tai Veikkausliigasta. Arpaonni saattaa lupailla hyvää jos muistellaan viime vuoden vieraskiertuetta.


Joukkeet kohtasivat myös viime kaudella cupissa Porissa, voiton vei tuolloin rankkareilla SalPa. Kakkosen B-lohkossa MuSa, putoamisesta huolimatta, onnistui voittamaan kummatkin kohtaamisensa SalPan kanssa. Juuri MuSa olikin se joukkue joka katkaisi hurjan loppukauden voittoputken ja siirsi lopulta myös nousujuhlia osaltaan eteenpäin.


Kolmosen tappiolla ja voitolla aloittanut MuSa tulee olemaan melkoinen kysymysmerkki. Nuorentunut ja uutta nostetta hakeva seura jolla ei ole mitään hävittävää on tunnetusti arvaamattomissa cup peleissä aina haastava vastustaja. Kahdessa vuodessa Ykkösestä Kolmoseen pudonnut MuSa hakee menestystä tällä kaudella kovaksi ennakoidusta Kolmosen A-lohkosta. Ilmeisesti nousua ei haeta väkisin tai välittömästi, mutta viimeistään tulevien sarjamuutosten myötä nousua tuskin kovasti vastustettaisiinkaan.


Olkoon cup miten arvaamaton tahansa ja valmistautuminen Seinäjoen matkan jälkeen on kohtalaisen lyhyt, niin on päivänselvää että SalPa on ennakkosuosikki jolle voitto on ainoa tavoite ja tyydyttävä lopputulos. Viime vuonna mentiin rankkareille, saadaanko tänä vuonna ratkaisu aikaan 90 minuutissa?


Cup tuo oman vivahteensa ja haasteensa myös kauden rytmitykseen. Ykkönen on juuri käynnistynyt ja pelejä on joka viikko aina juhannuksen saakka. Tämän viikon lauantaina edessä on kotipeli HIFK:ta vastaan, joten voidaan olettaa että huomenna nähdään hieman erilainen SalPan kokoonpano mitä Ykkösen peleissä on totuttu. Toisaalta tämä tekee myös hyvää ja antaa monelle sen aina niin kuuluisan näytön paikan.


- Lähdetään hakemaan viime syksystä revanssia ja cup-voitoille MuSa:sta jatkoa, valmentaja Teemu Kesänen virnisti ennen valmistavaa treeniä Salossa.


Juuri enempää tällä kertaa informaatiota ei herunut, joten katsotaan mitä huomenna on luvassa. Peliä ei päästä pelaamaan MuSan Wembleyllä vaan nyt on tyytyminen Porin urheilukeskuksen tekonurmeen, joka kuulemma "ei ol häävi".


Ruutu näyttää cupin osalta kaikki Veikkausliigan ja Ykkösen seurojen pelit suorana, joten huominenkin peli katsottavissa klo 19.00 alkaen:







bottom of page