Salon Urheilupuiston talvisessa kelissä nähtiin laadukas ja rutinoitunut Gnistan, joka otti paikan Ykköscupin välieriin 2-0 (1-0) voitolla SalPasta.
- Tappio harmittaa toki aina, mutta vastassa oli kyllä laadukkain Ykkösen jengi mitä vastaan nyt ollaan pelattu. Tästä jatketaan ihan normaalin viikkorytmin mukaisesti valmistautumista, SalPan päävalmentaja Tero Suonperä kommentoi loppuvihellyksen jälkeen.
Edellinen kilpailullisen ottelun tappio SalPa-leirissä on todellakin kaukaa: 1.10.2022 Porissa Kolmoseen pudonnut MuSa otti yllätysvoiton SalPasta ja katkaisi huikean voittoputken.
- Ei missään nimessä oltu huonoja, meillä oli paikat mennä johtoonkin, mutta tällaista se peli on ja tämä samalla hyvä osoitus meille kaikille että sellainen ihan ok ei riitä. Näissä peleissä pitää olla valmiina. Meidän pitää kaivaa niitä prosentteja vähän sieltä ja täältä lisää pelaamiseen. Olla hieman tilannenopeampia, kovempia, taktisesti parempia, tehdä paikoista maalit ja minimoida virheet, Suonperä luettelee.
Gnistan oli ottelun ensimmäisellä puoliajalla vahvasti niskan päällä. Samaan aikaan SalPa pelasi monin paikoin ehkä huonointa jaksoaan tällä kaudella. Pallo poltteli ja ratkaisut olivat hieman hermostuneita, helpot syötyt jäivät tekemättä ja peli oli vaikeaa. Tästäkin huolimatta jakson lopulla SalPa sai pari maalipaikkaa jotka jäivät hyödyntämättä. Juuri ennen loppuvihellystä Gnistan rankaisi SalPan tuplavirheestä: keskialueella turha pallonmenetys 45-minuutin kohdalla, josta Gnistan pääsi hyökkäämään ja keskittämään. Epäonnekseen SalPa-maalivahti Halil Bagci arvioi keskityksen väärin eikä saanut jäämään palloa näppeihinsä. Gnistanin Hannes Woivalin pääsi tekemään tyhjiin taukolukemiksi 1-0.
Toisella jaksolla peli oli tasaisempaa ja takaa-ajajana pelannut SalPa alkoi ottamaan pallonhallintaa itselleen. Gnistan ryösti hieman helposti pallon keskialueella ja pääsi nopeaan vastahyökkäykseen. Mamadou Sarr viimeisteili ja näin Gnistan oli käyttänyt tehokkaasti paikkansa. Vasta ottelun lopussa SalPa pääsi vyöryttämään muutaman vaarallisen hyökkäyksen Gnistanin maalia kohti.
Mikke Louhela jatkaa SalPassa
Vaikkei eilinen antanut tuloksellisesti aihetta juhlaan, niin aamulla saatiin hyviä uutisia. Viime kaudella avainasemassa nousujoukkueessa ollut Mikke Louhela jatkaa SalPa paidassa. Kausi 2023 jo neljäs kausi kun Mikke pukee SalPan paidan päälleen.
- Mikke oli tärkeä pelaaja viime kaudella ja on erittäin upea uutinen koko joukkueelle ja myös seuralle, kannattajille ja yhteistyökumppaneille. On tärkeää, että joukkueessa on myös jatkumoa ja kokemusta viime kauden voittamisen kulttuurista. Mikke tuo lisää pallollista osaamista keskikentälle ja hän pystyy pitämään palloa ahtaissakin tiloissa. Napsu tai pari lisää suoraviivaisuutta, niin mieheltä voidaan odottaa myös tehoja. Potentiaalia Mikestä löytyy paljon ja hän on osoittanut, että hän on edelleen todella halukas kehittymään. Mikke on treenannut joukkueen mukana tammikuun alusta asti ja on esiintynyt todella edukseen. Mahtavaa, että pääsimme vihdoin yhteisymmärrykseen sopimuksen yksityiskohdista. Nyt vaan hyvillä mielin kohti kautta, Suonperä summaa.
Mukava kun jäit kotiin Mikke!
Samalla selvisi että testiin tullut kokenut Yevgeni Bashrikov jatkaa matkaansa Veikkausliigajoukkue Vaasan Palloseuraan. Gianni Bouzoukis jatkaa testissä sovitusti ja saa näyttöpaikkoja tulevissa harjoituspeleissä. Ykköscupin loppupeleissä testipelaajia ei saanut käyttää, joten ehkä tässä se pieni pilven hopeareunus. Suonperä paljasti pelin jälkeen että ensi viikolla joukkueeseen liittyy uusi tai uusia testipelaajia.
- En nyt lähde nimiä tai mitään vielä paljastamaan, mutta kun katsoo joukkuetta ja tuloksia niin lienee melko selvää mille paikoille pelaajia parhaillaan vielä kaivataan, Suonperä toteaa.
Paikat joihin hän viittaa on epäilemättä ainakin wingback ja mahdollisesti hyökkäys. Tiedotamme asioista kun pelaajat varmistuvat. Viimeistään siis ensi viikon lauantaina klo 14.00 pelataan harjoitusottelu Honka Akatemiaa vastaan nähdään uusia testipelaajia.
Samaan hengenvetoon Suonperä kuitenkin painotti että kiirettä millään asialla ei ole, tilanne on erittäin hyvä tällä hetkellä kun kauden alkuun on vajaa kaksi kuukautta.
Comments