top of page

SalPa-HIFK: "Huutomyrskyn läpi ei saanut ohjeita kentälle"

Eilen tuuliseen ja rapsakkaan Vappusäähän Salon urheilupuistoon pakkaantui reippaasti SalPan uuden yleisöennätyksen verran väkeä kun peräti 1016 henkeä todisti SalPan ja HIFK:n Ykkösen kohtaamisen. Stadin Kingejä saapui paikalle vajaa parisataa, jotka toivat mukanaan suuren maailman maistiaisen. Ottelu päättyi värikkäiden vaiheiden jälkeen 1-1 (0-0) tasapeliin. SalPa tasoitti pelin lisäajalla, ja tunnelma olikin sen mukainen. Yleisö ja SalPa sai palkintonsa.


Eilen joukkueen peräsimessä nähtiin Teemu Kesäsen kanssa päävalmentaja Tero Suonperä, joka palasi perjantaina sairauslomalta joukkueen pariin.


- Loistavilla fiiliksillä tulin takaisin. Vastaanotto ollut todella positiivinen ja lämmin kaikkinensa. Pallopojat, HIFK:n valmentajat ja moni muu kävi tervehtimässä, arvostan tällaista elettä suuresti, Suonperä kertoo liikuttuneena.


- Iso kiitos myös yleisölle. Salolaisille iso sydän tähän päivään kyllä, Stadin Kingit toi tunnelmaa paikalle mutta toki päivän yleisöstä valtaosa oli salolaisia. Nyt kun porukka on pikkuhiljaa tottunut käymään peleissä ja huomannut että täällähän viihtyy niin toivottavasti tästä muodostuu laajemminkin tapa ja tullaan aina paikalle. Tehdään näistä aina yhdessä hieon tapahtuma, hän jatkaa.


HIFK oli kiinni 1-0 voitossa aina lisäajalle saakka, jolloin SalPan taistelu palkittiin. Ajassa 90 + 5 min vaihdosta kentälle tullut toppari Michael John onnistui toistamiseen tämän kauden aikana maalinteossa. John tuli vaihdosta kärkeen targetiksi ja aiheuttikin päänvaivaa Paulus Arajuuren johtamalle HIFK:n puolustukselle.


Ottelu alkoi ja eteni pitkään varsin varovaisesti, kävi selväksi että kumpikin joukkue välttäisi riskejä viimeiseen saakka. Etenkin HIFK:lle kolmas perättäinen tappio olisi ollut, ellei katastrofi, niin lähellä sitä. SalPa pelasi ensimmäisen puoliajan kovaan vastatuuleen, joka toisinaan yllätti avauspalloissa ja teki pelistä haastavaa. Toiselle puoliajalle mentäessä tuuli oli hieman laantunut ja suunta kääntynyt aavistuksen.


- Ensimmäinen puoliaika oli meiltä hyvä ja tasapainoinen esitys vastatuuleen. Pystyttiin pitämään palloa, mutta olisi pitänyt päästä haastamaan Arajuurta ja HIFK:n puolustusta enemmän jalalla. Vikaan hyökkäyskolmannekseen tarvitaan nyt vähän extraa jatkossa sekä meiltä valmentajilta että pelaajilta, tätä tullaan käymään kehittämään treeneissä, Suonperä analysoi.


- Olen aivan varma että se tulee kuntoon. Perussapluunahan meillä on loistava, mutta sellaista tiettyä röyhkeyttä pitää parantaa. Meitä vastaan on vaikea tehdä maalia ja kaikki maalit tässä sarjassa onkin tullut sellaisista pienistä henkiökohtaisista virheistä tai vähän liian naivista puolustamisesta, hän jatkaa.


Valmennus oli myös täysin uuden haasteen edessä ottelun loppuhetkillä. Ohjeistusta muodon muutoksiin ei saanut huutomyrskyn läpi kunnolla kentälle, avuksi otettiin kynä ja paperi.


SalPa on kolmen pelatun ottelun jälkeen sarjassa tasaisessa rintamassa sijalla viisi. Neljä pistettä seitsemästä mahdollisesta menee varmaan tyydyttävä + luokkaa. Eilisestä pelistä piste oli hyvä ja tapa jolla se tuli äärimmäisen hieno. SJK Akatemiasta olisi se piste, jopa voitto, ollut otettavissa. Myös joukkueen kapteeni Joonas Meura oli samoilla linjoilla Ruudun haastattelussa matsin jälkeen.


- Tottakai tämä tuntuu voitetulta pisteeltä kun tuli noin lopussa, mutta hölmö maali päästettiin ja kolme pistettä jäi saamatta. Neljä pistettä kolmesta pelistä on nousijajoukkueelle ihan ok, mahdollisuudet olisi ollut vähintään viiteen, mutta tästä mennään eteenpäin, Meura totesi.


Nyt siis hyökkäyspään peliin terävyys niin luvassa voi olla entistä upeampia päiviä Salon urheilupuistossa.


Kausi jatkuu ensi viikon lauantaina 6.5. Salossa toista nousijajoukkuetta JJK:ta vastaan. JJK on SalPan tavoin neljässä pisteessä, jossa itse asiassa on myös kolmas nousijajoukkue KäPa sekä TPS. Kiinnostava kohtaaminen ja tärkeät alkukauden pisteet jaossa, SalPan koko joukkue viestitti eilen että vain voitto tulevalta lauantailta on tavoitteena.


SalPa - HIFK tilastot:


SalPa - HIFK huippuhetket video:


SalPa - JJK

La 6.5. klo 16.00

Salon urheilupuisto









bottom of page