top of page
Writer's pictureTuukka Kahila

SalPa kaatoi TPS:n tylysti nurmeen kotikentällään

Lauantaina nähtiin monen kovin odottama Varsinais-Suomen Ykkösen paikallispeli SalPa-TPS. Ravintola Hookin isännöimälle kohtaamiselle oli katettu erinomaiset lähtökohdat: monen epävakaisen sadepäivän jälkeen poutaa & molemmat joukkueet olivat hyvässä vireessa kauden toisen puoliskon käynnistyessä. TPS toki oli aloittanut oman huippuvetonsa jo toukokuussa joukkueiden edellisessä kohtaamisessa Turussa.


Lauantaina tehtiin kuluvan kauden aikana jo kolmatta kertaa SalPan yleisöennätys, nykyinen kirjataan lukemiin 1313. Keskuskentän istumakapasitettiä oli nostettu paikallispeliin, lisäksi paikalla oli vajaata 100 henkeä palvellut VIP-alue. TPS-kannattajia nähtiin Salossa kepeästi yli kolmenumeroinen porukka ja tunnelma olikin erinomainen läpi ottelun. Osansa tunnelmaan tuli tähän peliin lanseerattu SalPan junnukatsomo. Junnukatsomossa oli heti avauspelissä ilahduttavasti porukkaa ja hyvä meininki.


Junnukatsomo on muutakin kuin pelissä oleva kannatuskatsomo, lue lisää:


SalPa kaatoi TPS:n peräti 3-0 ja otti näin ison päänahan jolla on positiivia vaikutuksia niin pelaajiin kuin koko yhteisöön. Joukkue on pelannut sarjassa hyvin, mutta liian monta kertaa palkinto on jäänyt saamatta.


- Huikea fiilis. Tämä oli vähän sellainen tosielämän David vastaan Goljat. Meidän viikon iso teema on ollut että tehdään tästä tapahtuma jota on kiva muistella. Ei mennä pyytämään nimikirjoituksia vaan pelataan omalla tasolla. Pystytään pelaamaan monipuolista futista ja tänään myös voittavaa sellaista, SalPan päävalmentaja Tero Suonperä iloitsi.


SalPan ensimmäisen, ja samalla voittomaalin, teki ensimmäisen jakson lisäajalla tarinaan sopivasti TPS:ssä usean kauden pelannut SalPan oma kasvatti Oskari Jakonen.Maali oli, kuinkas muuten, Jakosen kauden ensimmäinen. Työteliäs Jakonen tuntuu löytäneen paikkansa oikeana wingbackinä.


- Olen todella iloinen ja onnellinen Jakosen puolesta. Hän on todellinen joukkuepelaaja ja tekee valtavasti töistä. Tottakai olen onnellinen myös muiden puolesta, mutta hänelle tuon todella suo, Suonperä kiittelee joukkettaan.


TPS:n keskikenttäpelaaja Jesper Karlsson rikkoi 49 peliminuutilla kovaa työtä illasta toiseen tekevää Mikke Louhelaa kortin arvoisesti. Karlssonille kortti oli illan toinen ja samalla hänen pelinsä päättyi siihen. Tilanteesta seuranneesta vapaapotkusta Thomas Agyiri sijoitti upean kierteisen pallon muurin yli TPS maaliin. Kolmannen maalin TPS teki omiin kun Daniel Rantasen palautus yllätti TPS-maalivahti Jere Koposen.


Peli itsessään oli ehkä tuloksen niin kulun kannalta erilainen mitä monet odottivat. TPS on mättänyt pisteputken aikana hurjan määrän maaleja ja monesti avausmaali on tullut jo ensiminuuttien aikana. Pari paikkaa TPS sai aikaiseksi, mutta SalPan tiivis hyvä puolustus ja joukkuepelaaminen pitivät vieraat nollilla ja määrällisesti aika vähillä maalipaikoilla. Samaan aikaan kotijoukkue oli maalipaikoissa tehokas.


SalPan pelit jatkuvat tällä viikolla Mikkelissä MP:n vieraana. Siitä seuraavat kaksi viikonloppua pelataan kotiyleisön edessä tulevaisuuden kannalta äärimmäisen tärkeät pelit sarjataulukossa alapuolella olevia KPV:tä ja FF Jaroa vastaan.


- Toivottavasti ihmiset tulevat jatkossakin peleihin tässä määrin pitämään hauskaa, Suonperä lähettää vielä loppuun terveiset.



Ottelutilastot:


Pelin huippuhetket:


Oskari Jakosen haastattelu:




コメント


bottom of page