SalPan tuskainen taival Miesten Ykkösessä sai jatkoa eilen OP Lounaismaan isännöimässä pelissä sarjakärki Gnistania vastaan. Pisteet Salosta matkasivat Oulunkylään Gnistanin mukana maalein 1-3 (0-2).
Pelin ensiminuutit olivat valitettavan harvaksi jääneen (460 katsojaa) kotiyleisön mieleen. Ensimmäisen viisiminuuttisen aikana SalPa painoi päälle ja pelasi aktiivisesti. Ensimmäinen kulmapotkukin nähtiin myös tässä rysäyksessä. Tämän jälkeen kotijoukkueen ote kirposi täysin ja Gnistan määräsi suunnan ja tahdin.
- Eka jakso oli järkyttävää paskaa, anteeksi sanavalinta. Pahoittelut yleisölle tästä. Jos joukkue esiintyy noin niin siinä on valmennus ja pelaajat epäonnistuneet pahasti jossakin. Käsiteltiin tämä asia tauolla ja saatiinkin ihan positiivinen muutos aikaiseksi. Pelataan kovalla tasolla, niin merkkaamattomia miehiä ei voi olla siellä täällä ja tuollaista kävelyä ei enää saa tulla, SalPan päävalmentaja Tero Suonperä kommentoi pelin jälkeen.
SalPa suoritti puoliajalla kolme vaihtoa, jotka toivat kaivattua piristystä pelaamiseen ja toinen puoliaika oli tasaisempi ja ehkä jopa hieman SalPa-merkkinen. Gnistanin puolustus on ollut vakuuttava koko kauden eikä SalPakaan päässyt eilen maalipaikoilla mässäilemään. 71 minuutilla SalPa hyökkäys pelasi nopeilla syötöillä vetopaikan Roope Pyyskäselle, joka ei sijoitti pallon tyylikkäästi maaliin. Orastava takaa-ajo alkoi ja tasapelikin haisi ilmassa hetken aikaa. Salolaisille tuttu Joakim Latonen hiljensi kuitenkin ne haaveet 85 minuutilla illan toisellaan laittaen taululle 3-1 loppulukemat. Gnistanin maalit olivat toinen toistaan hämmentävämpiä ja kolmannessa maalissa nukkui SalPan lisäksi myös Ruudun kuvaaja, joten tätä maalia ei juuri saatu taltioitua.
- Toinen jakso oli hyvää taistelua ja saatiin kavennus. Toisen jakson esitys oli sellainen, että sillä voisi jotain ansaitakin. Siinä oli energiaa ja yritystä, pystyttiin laittamaan sarjan parasta joukkuetta kuitenkin ahtaalle, Suonperä jatkaa.
Gnistanin maalit olivat jatkumoa valitettaviin hetkellisiin uinahduksiin, joita SalPan pelissä tapahtuu kriittisillä hetkillä. On luonnollista ja kuuluu asiaan että virheitä tulee sekä tapahtuu pelin aikana, harvoin kuitenkaan näkee tällaista määrää kriittisiä virheitä joista vastustaja rankaisee heti maalilla. Tämä trendi pitää saada käännettyä ensimmäisenä. Ilman muutosta on melko turha haaveilla voitoista. Toki maalipaikkoja eilistä lukuunottamatta on useassa pelissä ollut riittävästi, mutta pakkaselle viime kierrosten aikana painunut maalisuhde kertoo edelleen oleellisen.
- Näitä nukahduksia ei vaan voi tulla tällaisia määriä. Onneksi meillä on peli jo heti keskiviikkona ja sitten pieni tauko juhannuksena, Suonperä toteaa vielä lopuksi.
SalPa on sarjassa tällä hetkellä yhdeksäntenä. Kuudes sija, eli viimeinen ylemmän loppusarjan paikka, on kuitenkin vain kahden pisteen päässä. Sarja onkin jakautunut tällä hetkellä kahteen kastiin sijojen 1-5 ja 6-12 välillä. Pelejä on vielä toki jäljellä paljon ja pisteitä jaossa reilusti joten kastijakokin saattaa vielä ainakin hieman kaventua tai jopa muuttua. Faktaa on, että aiemmilla vuosilla ylempään loppusarjaan on vaadittu aiemmin noin 30 pistettä. Mikäli kastijako pysyy voimissaan, voi tuo kuudes sija irrota tänä vuonna hieman kevyemmin, mutta on oletettavaa että 30 pisteen pintaan pitää päästä. Samaan aikaan on huomioitava, että tänä vuonna ei näytä muodostuvan selkeää jumbojoukkuetta joka jää olemattomille pisteille. Eli loppukaudesta on luvassa huikea ja jokainen piste on kultaakin arvokkaampi.
Suonperä muistuttaa vielä useaan otteeseen sitä realiteettia mistä nyt pelataan ja millä tasolla ollaan. Yleisön tuki joukkueelle on luonnollisesti toivottavaa.
SalPan pelit jatkuvat kotikentällä jo ensi viikon keskiviikkona klo 18.30 Suomen Cupin osalta. Cup-juna saatiin viimein pysähtymään kotikentälle ja vieraaksi Veikkausliigassa vahvoja otteita viime kierroksilla esittänyt FC Inter. Keskiviikkona siis upea jalkapallojuhla Salossa - täytetään katsomot ja nautitaan paineettomasti pelistä jossa SalPa tekee kaikkensa kiusatakseen isompaansa! Cup pelin jälkeen on pienen tauon paikka, jonka jälkeen Ykkönen jatkuu kahdella vieraspelillä JäPS:in ja HIFK:n vieraina.
Eilisen ottelun tilastot:
OP Lounaismaan maalikooste & Frans Grönlundin hikihaastattelu:
Comments